Kotimainen ParkMan pysäköintisovellus maksutavaksi Moovyn rinnalle

Vapun jälkeen, 3.5.2023 alkaen Turun Toriparkissa on mahdollista maksaa Moovyn lisäksi myös toisella kotimaisella sovelluksella ParkManilla.

Turun Toriparkin toimitusjohtaja Jari Pölönen kertoo ParkManin olevan tuttu jo monelle kuluttajalle sekä yritysasiakkaalle kadunvarsipysäköinnistä. ”Pysäköinnin helppous on yksi tavoitteemme. Useampien pysäköintisovellusten käyttöönottaminen toteuttaa tätä tavoitetta. Turun Toriparkki on yksi ensimmäisistä pysäköintilaitoksista, jossa Moovyn lisäksi voi käyttää ParkMan -sovellusta. Näiden lisäksi korttimaksu luonnollisesti onnistuu maksupisteillä. Tavoitteemme on, että myös muut käytetyimmät sovellukset toimisivat Toriparkissa tulevaisuudessa”, sanoo Pölönen.

”Haluamme taata asiakkaillemme mahdollisuuden ottaa muitakin sovelluksia maksutavaksi Toriparkissa. Lähdimme kehittämään palvelua Turun Toriparkin ja ParkManin kanssa, yhteiskehittämisen tuloksena on syntynyt toimiva tapa pysäköidä kummallakin sovelluksella.

Moovylla pysäköiminen Toriparkissa on jatkossakin yhtä helppoa, pysäköinti alkaa ja päättyy automaattisesti”, Finnparkin toimitusjohtaja Antti Marttila toteaa.

ParkManin näkökulmasta yhteistyö Turun Toriparkin ja Finnparkin kanssa on ollut todella hyvä esimerkki lopputulemasta, missä asiakaskokemus on nostettu keskiöön. ”Turun Toriparkki on hyvä lisä meidän yritysasiakkaille ja kuluttajille. ParkMan laajenee nyt kovaa vauhtia parkkihalleihin, ja useammassa parkkihallissa sovelluksella voi jo maksaa”, kertoo ParkManin myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Väisänen.